lauantai 21. marraskuuta 2009

Kuulumisia

No melekein kerkes kuukausi kulua edellisestä päivityksestä, vaikka niin lupailin itselleni että tekisin tätä säännöllisesti... :))

No asiaan... Edelliskerran jälkeen on treenailtu molempien kanssa ihmisnuolta, niistoa, päällejuoksua ja sylkkäreitä. Bobon kanssa vielä näiden lisäksi takaaleikkauksia ja poispäinkääntöjä.

Ihmisnuolta pitää treenata paljon vielä molempien kanssa. Kumpikaan ei oikein ymmärrä jarrutuksen päälle yhtään mitään. Niisto onnistuu molempien kanssa hyvin kunhan vain ohjaaja malttaa mielensä, eikä rupia panikoimaan. Päällejuoksua pitää myös treenata molempien kanssa ja paljon. Sitä nyt ei oo oikeastaan treenattu muutenkaan. Sylkkärit ja poispäinkäännöt onnistuu Bobon kanssa oikeastaan paremmin kuin Blackien. Blackiella takaaleikkaukset ok (tai ainakin musta tuntuu siltä, vaikkei niitä treeneihin päästykkään tekemään ;)) Bobolle niitä pitää reenailla vielä paaaaaaljon.

Blackie pääsi käymään myös osteopaatilla. Lantiossa oli lukko muuten koira fyysisesti aika hyvässä kunnossa.

Kävimme pitkästä aikaa myös kisaamassa. Blackien kanssa jäi muutamat treenit väliin juuri ennen Kemin kisoja ja melkein arvasinkin ettei ensimmäiseltä radalta ole kauhiasti odotettavissa.
Tuloksena olikin 3x hyl. Ensimmäisellä radalla tuomarina Rauno Virta. Koira kävi kuumana ja yritti varastaa ensimmäisessä lähdössä. Onneksi on niin nopiat refleksit ja hoksasin koiran lähteneen liikkeelle ja kerkesin palauttaa sen lähtöön. ;) Meidän erheet radalta tuli keinulta: koira nousi keinulle mutta hyppäsi sieltä alas, puomilta: puomin alla oli putki ja kun minä lähdin liikkeelle liian aikaisin vetäsin liikkeelläni koiran putkeen. Nuo Kemin kisoissa oleet putket olivat todella liukkaita ja useampi koira menikin niissä nurin, niin myös Blackie.

Toinen rata oli Tuomo Pajarin suunnittelema. Tälle radalle oli tavoitteena pitää oma ohjaus kasassa ja keskittyä esteiden välissä tapahtuviin asioihin. Alku lähti liikkeelle todella hyvin. Puomin alastulossa Blackie reagoi tuomariin ja himmaili alastulon kanssa. Keinu meni aika hyvin ja A meni jo mallikkaasti. Saimme onnistumaan 90 asteen käännön hypyltä kepeille jonka vieressä oli putkensuu tyrkyllä. Aika moni koira sinne putkeen vilahtikin. Sitten onnistuin sössimään keppien jälkeisen elämän. Valssasin keppien jälkeen ja omalla liikkeellä taisin vetästä koiran renkaan ohi. Korjasin renkaan ja siirryin samalla renkaan toiselle puolelle jolloin koira meni renkaan ja hypyn jälkeen putkeen ja siitä hylly. No tällaistahan tämä on. Mutta tästä radasta jäi itelle todella hyvä fiilis. Keskityin niinhin asioihin mihin pitikin ja kun keskittyminen herpaantui oli tuloskin sen mukainen. Mutta opittiin taas paljon.

Kolmas rata oli Rauno Virran hypäri. Siitä ei ole paljon kerrottavaa. Blackie meni taas sinne minne sitä huvitti. :)) Taisi koira olla väsynyt ja siksi ei oikein jaksanut keskittyä. Ei kait se ole mikään ihme kun se kuumuu 0-100 nanosekunnissa kun on agilitystä kysymys ja kaikki voimat menevät kouhkaamiseen.

Mutta kaikilla tai ainakin kahdella ensimmäisellä tulleet virheet voin ottaa ja otankin täysin omaan piikkiini.

Seuraavat ja vuoden viimeiset kisat ovatkin sitten Seinäjoella 6.12.

Nyt olis asiat hyvin jos vielä saataisiin maa valkoiseksi. Alkaa pikkuhiljaa nyppiin tämä vesirapakeli. Ei ole mukavaa olla pitkäkarvaisen koiran omistaja näillä keleillä. :/

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

ja yhä edelleen tekniikkaa

Aamulla klo 8:00 reippaana hallilla alkuverkka takana ja valmiina uusien tekniikoiden opetteluun.

Tänään oli vuorossa ihmisnuoli, niisto eli käärmekäsi ja perjättö. Eniten treenattavaa tuli ihmisnuolen osalta koska koira ei reagoi sihinään ja hidasta vauhtiaan vaan päästää mun käsien läpi. Se ei pidä mun käskytystä minään... Tosi kiva! :/

Käärmekäsi sujui hyvin, siinä vain pitää muistaa malttaa tarpeeksi pitkään ja odottaa ennen kuin lähtee liikkeelle. Suhina auttaa myös, silloin Blackie on paremmin kuulolla ja keskittyy tekemiseen eikä vain mene reikäpäänä eteenpäin.

Persjätöt onnistuivat myös hyvin. Turhaa kiirettä ei tule kun on itse vain hyvissä ajoin liikeellä ja ohjaa / liikkuu rohkeasti. Onneksi irtoavalla koiralla sai ainakin tuossa reenissä hyvin etumatkaa. :)

Blackien kanssa käytiin vielä loppuverkka lenkillä ja sitten kotia ja koiran vaihto. Bobon kanssa käytiin vain lenkillä kera Kirsin ja Pepin. Kävimme tekemässä mäkikävelyä joka on kyllä hyväksi myös ihan meikäläisellekin. Ainakin jalat tuntuivat tosi raskaalta aamupäivän ahkeroinnin jälkeen.

Loppupäivä taitaakin kulua kodinhoidollisissa hommissa ja samalla valmistaudutaan uuteen viikkoon.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Tekniikkaa tekniikkaa

Viikolla ollaan treenattu sekä Blackien että Bobon kanssa. Teemana molemmilla twistit kera takakiertojen. Molempien treenit sujuivat aika hyvin ja varsinkin Bobon suorituksiin olen erittäin tyytyväinen vaikka ennen treenejä ahdistikin.

Omaan liikkumiseen, liikkeen oikea aikaisuuteen sekä omaan sijoittautumiseen pitää kiinnittää huomiota. Bobon kanssa treenatessa suurimman haasteen tuo se että se ei vielä oikein tiedä mitä siltä missäkin kohdassa odotetaan. Se kun meni vain kokoajan täysiä eikä se vielä osaa suhteuttaa vauhtiansa tuleviin käännöksiin. Se juoksi suoraan meikäläisen päälle putki-pussi yhdistelmän jälkeen kun mun piti olla lähettämässä sitä pussin jälkeiseen takakiertoon. Se tuli pussista ulos ihan järkyttävällä vauhdilla!!! :) Onhan se mukava että sillä on vauhtia mutta mutta....... Huoh!

Tänään olin Blackien kanssa Elina Jänesniemen treeneissä. Oli erittäin antoisa parituntinen. Kävimme läpi erillaisia tekniikoita ja paljon tuli treenattavaa. Suurimpana työmaana tulee olemaan sylkkärit ja poispäinkäännöt, koska Blackie ei tule mun käteen kiinni vaan se lähtee helposti ennakoimaan seuraavalle esteelle. Sen esteen ei tarvitse olla edes loogisesti sen nenän edessä oleva este, sivumallakin olevat kelpaavat. ;) Huomiota pyydettiin jälleen kerran kiinnittämään myös siihen että minun pitää ohjata esteiden välit, ei esteitä. Sitä seuraavaa estettä ei saa edes ajatella, sillä Blackie lukee mun ajatukset ja ennakoi esteelle liian aikaisin. Hienoa, mulla on ajatuksia lukeva koira!! ;)

Illalla oli pakko käydä kokeilemassa myös Bobon kanssa samoja tekniikoita. Yllätyin jälleen kuinka hienosti se sujui. Sylkkärit jopa paremmin kuin Blackien kanssa!! Hienosti se on kyllä kuulolla ja reagoi herkästi ohjaukseen. Hieno Bobo!!! :D

Blackie oli treenien jälkeen ihan Botslojo-poikki-väsy. Huomenna jatketaan Elinan ohjauksessa uusien tekniikoiden parissa.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Aika juoksee....

ja aikasta kauan on edellisestä blogipäivityksestä. Ei vain ole jotenkin saanut inspiraatiota kirjoittamiseen. Mutta muistellaamapas menneitä.

Kisasimme Oulussa 15-16.8 Okk:n kisoissa. Tuloksena oli 2xhyl ja kaksi nollatulosta joista toinen yliajalla. Jälkikäteen nauhalta katsottuna "yliaikaradalla" Blackie viettää kontakteilla aikaa noin 7 sekunttia kun se jää ihmetteleen alastulon puoleenväliin tuomaria. :/ Viikonlopun saldona ensimmäinen SM ja karsinta nolla. :)

Elokuun lopussa kisasimme Rovaniemellä jossa vanha ongelma, ekan esteen riman alitus, palasi. Mutta vain onneksi ensimmäiselle radalle. Osasin hieman odotella sitä, koska Blackie teki sen ennen kisoja olevissa treeneissäkin. Mitään ihmeempiä tuloksia ei viikonlopulta saatu, taisi olla aika
hylly voittoinen.

Syyskuun 5-6pv oli vuorossa piirinmestaruuskisat. Elämäni ensimmäiset sellaiset, agilityn saralla. Mitään kummempia odotuksia ei ollut koska luottoa minuun itseeni eikä koiraan ollut pätkääkään. Liian paljon sellaisia asioita/tekijöitä joista ei voinut olla varma kun radalle mentiin. Ensimmäistä kertaa myöskään kisaaminen ei tuntunut kiinnostavalta. Lauantaina yksilökisassa ei kummempia tuloksia, toiselta radalta kun tuli hyl. Joukkuekisassa kera Kirsi/Tiitus, Mirja/Muska ja Minä/Blackie saavutettiin piirinmestaruuspronssia. :) Mirja ja Muska voittivat yksilöpiirinmestaruuden!! Onnittelut heille!! :))

Sunnuntaina sain ennen startteja "ajatuksia puhdistavan" puhelun joka pisti asioita tärkeysjärjestykseen. Puhelun jälkeen olikin huomattavasti helpompi ja mukavampi lähteä radalle. Ensimmäiseltä radalta hylly. Blackie teki lentokeinun. Otimme keinun uusiksi ja lähdimme radalta pois. Mutta ei kamalasti edes harmittanut. Tällaistahan tämä on!! Toiselle radalle oli tehty muutama tiukka paikka mutta onneksi kokeneempien ohjaajien kanssa jutellessa ja ohjausvaihtoehtoja miettiessä alkoivat ne ohjauskuviotkin mennä kohdalleen. Tuloksena 0 sij. 3 ja samalla oli myös 2 SM ja karsintanollaa kasassa. Loppujen lopuksi ihan tyytyväinen viikonlopun antiin ja varsinkin siihen puhelinkeskusteluun......... :D

Oulussa oli Okk:n kisat 12-13.9 ja sinnehän sitä piti jälleen suunnistaa. Eka radalta hyl ja toka radalta vitonen ja hieman yliaikaa. Ja nyt kun rupeaa kisoja miettiin niin eihän noista radoista enään mitään muista. :(( Sunnuntain eka rata oli hypäri joka alkoi pitkällä suoralla. Muistaakseni 5 hyppyä peräkkäin mutta ei kuitenkaan ihan suorassa linjassa toisiinsa nähden. Arvoin pitkään mitä lähden ohjaamaan ettei tulisi ohijuoksuja. Lähdin sitten ottamaan koiraa vastaan 4 ja 5 hypyn välistä. Ohjausvalinta toimi hyvin ja viidennen hypyn jälkeen sain koiran kääntymään 90 astetta kepeille jouhevasti. Yhden ohjausmuutoksen jouduin tekemään kesken kaiken mutta onneksi sekin sujui ongelmitta. Tuloksena 0 ja ensimmäinen 3 luokan nollavoitto. Samalla saatiin kasaan 3 SM ja karsintanolla sekä se vaadittu nollavoitto! :)) Toiselta radalta tuloksena hylly. Pitkään jo näytti siltä että saataisiin toinen 0 tulos, mutta Blackie jäi jumiin pussiin ja palasi sieltä
takaisin. En viitsinyt lähettää koiraa sotkeutuneeseen pussiin joten kävin suoristamassa pussin ja jatkettiin sitten matkaa. Loppurata sujuikin sitten mainiosti. Arvatkaapa vain kuinka paljon otti pattiin!!!!!!!! Lähellä oli samalle päivälle 0-voitto sekä tuplanollat!!! No, agility on!

Nyt on sitten vain treenattu ja treenattu. Kera Blackien ja Bobon. Bobo on ottanut hurjia kehitysaskeleita. Kepit opetettiin kahdessa viikossa itsenäiseksi (Kiitos Kirsi!!) ja kontaktitkin on hyvin jo hallussa. Puomi ja A todella hyvällä mallilla, keinussa vielä hiomista. Suurimmat työmaat on Bobon irtoamisessa (jää liikaa katsomaan ohjaajan kättä) sekä meikäläisen ohjauksessa. Vauhdikkaan maxi koiran ohjaaminen on aika erillaista kun medi koiran vaikka medilläkin on ihan hyvin vauhtia. :) Jatkamme treenailua ja seuraavat kisat ovat näillä näkymin Kemissä 14-15.11

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Reppu täynnä kokemuksia

Ensimmäiset maajoukkue karsinnat ovat nyt sitten takana. Reissuun lähdettiin perjantaiaamuna ja Turussa oltiin klo 18:00 aikaan. Käytiin katsastamassa ATT:n halli ja sen jälkeen hotellia kohti. Yövytiin Cumuluksessa ja taisipa olla viimeinen kerta kun siinä hotellissa kesällä yövyn. Nimittäin huoneessa oli +30 lämmintä eikä ilmastointia. Eli tiedossa oli tukala yö ja eikä sitä sitten kovin paljoa nukuttukkaan.

Aamulla herätys puoli 7 maissa, Tiituksen kanssa aamulenkki ja sitten aamupalalle. Seuraavaksi hallille ilmoittautumaan ja eikun alkuverkkalenkille.

Ensimmäiselle radalle mentäessä oli kropassa pienoinen jännitys, sellainen hyvän fiiliksen jännitys ei mikään paniikinomainen. Rataprofiili tuntuin hyvältä, mitään isompaa "ongelmaa" ei sieltä noussut esille. Starttasimme kuudentena mikä oli todella hyvä lähtöpaikka, ei tarvinut tuntikaupalla odotella lähtövuoroa.

Laitoin Tiituksen lähtöön tarpeeksi kauas, mutta siitä huolimatta tuli ensimmäinen rima alas. Luultavasti matto kera muovirouheen teki tepposet tai sitten minä liikahdin kriittisellä hetkellä. Rata eteni sujuvasti ja sain pidettyä itseni liikkeessä. Kolmanneksi viimeiselle esteelle, putkelle, tein takaaleikkauksen ja juoksin ottamaan Tiitusta vastaan putken toisesta päästä mutta jostain kumman syystä, Tiitus olikin kääntynyt putkessa takaisin ja tuli ulos samasta päästä mistä meni sisään. Onneksi huomasin tuomarin näyttävän kieltoa tuosta hairahduksesta ja onneksi älysin viedä koiran takaisin putkeen. Saldona 10vp ja reilu 6 sekunttia yliaikaa. Radasta jäi kuitenkin hyvä fiilis ja eikun odottamaan seuraavaaa rataa.

Piiiiiiiitkä on odottavan aika. Eroa ensimmäisen ja toisen startin välille tuli reilu 7 tuntia!!
On se liian raskasta viettää tuo aika kisapaikalla, varsinkin kun lämpöasteita on reilu +25. Kyllä siinä sulaa jo kroppa sekä aivot. Välissä käytiin syömässä ja lepäilin autossa mutta nyt kokemusta rikkaampana, menisin kyllä viettämään tuon ajan hotelliin.

Toisella radalla sain radan alun kuivoista tehtyä itselleni jonkinlaisen mörön. Niinhän siinä kuitenkin kävi että se kohta meni erittäin mallikkaasti ja hylky tulikin sitten sellaisesta kohdasta jota en edes ollut ajatellut hankalaksi paikaksi. Niin tyypillistä!! :)) No meidän kisat loppuikin sitten lyhyheen ja siiryin sitten katsomon puolelle seuraamaan muiden suorituksia.

Sunnuntaina nukuimmekin sitten hieman pidempään ja aamiaisen jälkeen laitettiin kamat kasaan, kirjauduttiin hotellista ulos ja eikun kisapaikalle. Tiivisti vietimme päivän katsomossa hienoja suorituksia seuraten. Onnittelut kaikille joukkueeseen päässeille sekä muuten vaan suorituksiinsa tyytyväisille!!

Tähän loppuikin sitten näillänäkymin ( älä koskaan sano ei koskaan :)) minun ja Tiituksen yhteinen kisaaminen. Tarkoitus olisi nyt sitten keskittyä pelkästään Blackien kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Tietenkin treenaan myös Bobolla mutta sen kanssa edetään hiljalleen. Loma on lopuillaan ja huomenna palataan arkeen. Mutta muistakaa: Vielä on Kesää jäljellä.......

torstai 16. heinäkuuta 2009

Kesäloma kuulumisia

Loma on mennyt joutuisasti. Käväisimme visiitillä Utsjoella jossa olikin sattumalta mahtavan kesäiset kelit. Tekstiä en jaksa sen kummemmin nyt kirjoitella, puhukoot kuvat puolestansa.....

Markkinoilla Norjan puolella Tenovuonon suulla..















Utsjoen lohirieha...



Biitsillä Norjan puolella....


Mantojärvellä...

Ellin polulla lenkillä...


Ja kotimatkalla käytiin ihastelemassa Inarinjärven maisemia....

Huomenna lähdenkin sitten Tiituksen kanssa kohti Turkua ja karsintoja. Juttua lisää sitten viikonlopun jälkeen.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Heinäkuun höpinöitä

SM-kisojen jälkeen vietettiin juhannus kotosalla, pyykätessä. :) Kisoja edeltävät viikot ja varsinkin viikonloput kun tuli vietettyä tiiviisti suomenmaata kierrellen.

Juhannuksen jälkeinen viikonloppu vietettiinkin sitten leirillä Turun kupeessa Tuorlassa. Ohjelmassa oli perjantaina kaksi kisarataa ja niistä palaute. Lauantaina oli kahdet treenit ja sunnuntaina oli aamusta jälleen kisat ja iltapäivällä vielä yhdet treenit. Perjantain ja lauantain treenasin Blackiella ja sunnuntaina treenasin Tiituksen kanssa. Koko viikonloppu oli erittäin antoisa, paljon tuli hyviä ohjeita; älä käskytä koiraa jatkuvasti, ohjaa estevälit ja katso koiraa ym. Sain myös hyviä treenivinkkejä, häiriöillä ja ilman. Paljon on vielä opittavaa.

Keskiviikkona 1.7 kävin Tiituksen kanssa kisaamassa OKK:n iltakisoissa. Tuloksena 5vp sij 4. Kieltovirhe tuli siitä kun meikäläisen liike loppui jälleen kesken. Nämä on sellaisia ohjausvalintoja että niihin pitää kiinnittää huomiota ja paljon. Ehkä olisi parempi mennä vaikka hieman pidemmän kautta, kunhan vaan liike pysyy päällä.

Ensiviikolle tiedossa treeniä Tiituksen kanssa ja parin viikon päässä häämöttää sitten karsinnat. Kesäloman toinen viikko alkaa, toivottavasti kelit pian paranee.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Mukavaa Juhannusta ja päivityksiä

Taas on vierähtänyt pitkä aika viimeisimmästä päivityksestä. Palataan ajassa taakse päin.... Okk:n kisoissa oli Blackien kanssa oli tuloksena 1xhyl ja se hyl tuli ensimmäisen esteen alituksesta. Muuten rata sujui (muistaakseni) hyvin ja jouhevasti. Toiselta radalta tuli 0-voitto mutta kun se oli hypäriltä niin sillä me ei tehty yhtään mitään. Rata oli kuitenkin erittäin sujuva ja hyvä. Tässä kuva putkeen suunnistavasta Blackiesta.






Tiituksella kisasin kaksi rataa joista molemmista tuloksena virheettömät 0-radat. Toisella sijoituttiin 3. ja toisella muistaakseni 4. Alla kuva Tiituksesta.


Molemmat kuvat ovat Sari Eskelisen ottamia. Kiitos kuvista Sari!!

Toukokuun viimeinen viikonloppu vietettiin helteen helliessä Nokialla, jossa ohjelmassa oli 3 x agirata ja 1 x hypäri. Tällä kertaa olin liikkeellä vain Blackien kanssa. Perjantaina ajoin Seinäjoelle josta olin jälleen vuokrannut ystäväni Sannan penthousen. Nukutiin hyvät yöunet , kasteltiin kukat ja varmistettiin montakertaa että etuovi on varmasti kiinni!! :)) Kiitos Sannalle taas kerran!!

Lauantaiaamuna jatkui matka kohti Nokiaa. Matkalta noukin TB:n pihalta kyytiin myös Maikan ja Sulon. Pekka seurasikin meitä sitten KisaTv:n pakulla kisapaikalle, ei kuitenkaan kuvaamaan kisoja vaan ihan vain kisaturistiksi. Viikonloppu meni kisojen puolesta täysin penkin alle, tuloksena 4xhyl. Blackie teki kolme hylkyä alittamalla ensimmäisen esteen. ?????????? Todella hankala lähteä kisatilanteessa tuollaista korjaamaan. Yksi hylky tuli minun typerästä ratasuunnittelusta ja se oli sitten siinä. Muuten oli mukava reissu. Aurinko paistoi, oli hyvää matkaseuraa ja käytiin hieman vilkaisemassa myös Tampereen yöelämää (oltiin jo kuintenkin klo 22 takaisin hotellilla) :) Kiitokset matkaseuralaisille mukavasta reissusta.

Kesäkuun ensimmäisen sunnuntai startattiin kohti Kajaania ja mukaan lähti myös Kirsi&Peppi ja Pirkko&Nukka. Olin ilmoittautunut Blackien kanssa kahteen starttiin samoin myös Tiituksen kanssa.

Ensimmäiseksi radalle Blackien kanssa. Ainoat asiat mitä suoritukselta toivoin olivat: hyppää ensimmäinen este ja älä karkaa kontakteilta. Latasin oman keskittymiseni suurimmaksi osaksi siihen että mitä teen, jos koira ei hyppää ensimmäistä estettä? No, onneksi se hyppäsi ja saatiin jatkaa matkaa. Kontaktitkin pitivät ja tuloksena 0-voitto ja nousu 3-luokkaan. :D

Ensimmäinen rata Tiituksen kanssa meni hieman "häneksi" kun lähdin irtaantumaan sivusuunnassa liikaa. Toisen radas meninkin sitten molempien kanssa. Radan profiili oli todella kinkkinen. Sössin molempien koirien kanssa suurinpiirtein samat asiat. Putket kontaktien alla olivat meidän kompastuskivinä.
Ainoa asia mihin toisella radalla olin tyytyväinen oli se, kun sain Blackien lähtemään takakiertoon hypylle vaikka olin itse koirasta muutaman esteen jäljessä. :)) Tietenkin sunnuntain paras saavutus oli kuitenkin ehjän radan suorittaminen ja nousu 3-luokkaan. Se kun tulee aina olemaan minun ja Blackien ensimmäinen ja ainoa kolmosluokkaan nouseminen.

Perjantaina 12.6 starttasin aamupäivällä auton kohti Torniota ja agilityn SM-kisoja. Perjantain ohjelmassa kaksi rataa Blackiella ja samoin myös Tiituksella. Lauantaina startatiin Tiituksen kanssa Active Dogs:in joukkueessa ja sunnuntaina yksilökisassa.

Perjantain tuloksia: Blackien kanssa 2xhyl mutta ne oli hyviä hyllyjä. Varsinkin toisen radan suoritukseen olen enemmän kuin tyytyväinen ja se miltä se meno tuntui oli aivan WOW!! Me oltiin radalla yhdessä tekemässä tulosta. :D I'm Happy!! Tiituksen kanssa sijoituttiin toisella radalla 13. kun osallistujia oli noin 70!! Toisella radalla sijoitus 38. Tuloksena 10vp ja hieman yliaikaa. Mutta todella hyvällä fiiliksellä jäin odottamaan lauantain joukkuekisaa.

Joukkuekisaan valmistauduin pyörähtämällä aamusta kisapaikalla, sen jälkeen syömään ja pienet päikkärit. Kisapaikalle mennessä olivat Pirkko&Nucca sekä Mirja&Muska jo kisanneet ja molemmat olivat saaneet tulokset aikaiseksi. Radalle oli annettu todella tiukka ihanneaika jota ei loppupelissä sitten kovin moni koirakko alittanutkaan. Marin ja Merrin radan kerkesin katsomaan ja sen jälkeen lähdinkin valmistautumaan omaan suoritukseen. Myös Mari ja Merri tekivät 0-radan. Eli tulos meidän joukkueella oli, eli minulle "pakkotulos" ei ollut ainakaan rasitteena.

Pikkuhiljaa kun oma vuoro rupei lähestymään alkoi myös jännitys kropassa ja korvien välissä kasvamaan. Mietinkin että mihinkä sitä taas piti lupauta, en koskaan enään lupaudu ankkuriksi jne.... Onneksi jännitys häipyi kun otin Tiitukselta pannan pois ja tilalle tuli kamala "agre". Päätin että tämä mennään täysillä, huolella ja kunnolla käskyttäen. Tiitus pääsi hieman karkaamaan alussa mutta se ei menoa haitannut. Koko radan ajan mulla oli hieno fiilis, käskytin niinkuin en koskaan ennen ja maltoin pysyä rauhallisena. Maaliin tultiin puhtaalla suorituksella ja voihan vitalis kun se adrenaliiniryöppy pääsi valloilleen. Olihan se hienoa!!! Haluan vielä joskus, toivottavasti mahdollisimman monesti, kokea tuon saman tunteen. Upea joukkueemme sijoittui sijalle 9/30. HYVÄ ME!!!! Onnittelut myös Active Dogs:in Maxi joukkueelle joka sijoittui 4.!! :D

Sunnuntain ensimmäiselle yksilöradalle oli suunnitelmissa tehdä mahdollisimman ehjä suoritus ja päästä finaalikierrokselle.

Ennen suoritusta ei ollut nimeksikään samanlaista jännitystä kuin mitä joukkuradalle mentäessä.
Tehtiin todella sekavan tuntuinen suoritus, joka ei kyllä onneksi kuvanauhalta siltä näyttänyt. Tiitus tuli kuin ammus ja minä jäin auttamattomasti jälkeen. Tuloksena 15vp ja yliaikaa eikä mitään asiaa toiselle radalle. No, ei se jäänyt pahemmin harmittamaan sillä viikonlopun anti oli todella hieno ja Tiitus on Upea koira, sen kanssa on todella mukava kisata.!! Opin ja koin tällä reissulla taas paljon uutta.

Blackie:n kanssa lähdetään ensiviikolla käymään Turussa ja sen jälkeen se jääkin hyvin ansaitulle kesälomalle. Minä jatkan harjoituksia Tiituksen kanssa karsintoja silmällä pitäen. Sinne ei lähdetä hakemaan muuta kuin kokemusta. Myös Bobon kanssa pitäisi ottaa hieman tekniikka- ja ratareeniä, ettei ihan jäätäisi treenikavereista jälkeen.

Onnittelut vielä koutsi Marille SM-pronssista!! Hieno suoritus!! :))

torstai 21. toukokuuta 2009

Tapahtuma päivitystä

Edellisen päivityksen jälkeen huomasin että en muistanut hehkuttaa ja Onnitella Boboa 1v synttäreistä. Meidän Bobo on kasvanut isoksi pojaksi, muutenkin kun vain kokonsa puolesta. :D

Kisakuulumisia sen verran että pari viikkoa sitten kisattiin Oulussa kaksi starttia joista molemmista tuloksena hyl. No, se oli kyllä odotettavissa joten ei edes tuntunut pahalta. Sama vanha ongelma kontatit oli meidän kompastuskivi.

Viime viikonloppu vietettiin Rovaniemellä jossa kisattiin neljä starttia. Lauantain radat meni hylyiksi kontaktien hinkkaamisen takia. Sunnuntain eka radalta joka oli hypäri tulos 5vp, rima tippui ja toiselta radalta 10vp mutta kontaktit oli hyvät!!!! :)) Ei ole turhaan otettu kontaktien häiriötreeniä tai paikkailtu niitä kisoissa. :)) Ei ne ihan 100% hyvät olleet, mutta suuuuurta edistystä kuitenkin. Kisasin myös lainakoira Tiituksella ja tuloksena meillä oli 1x0 sij. 4 ja 2xhyl.

Muutin koutsin neuvosta myös meidän radan aloitusta niin että olen ensimmäisestä esteestä kaukana, panta pois ja koiralle paikkakäsky. Menen sen jälkeen siihen kohtaan josta koiran haluan radalle starttaavan ja otan sen siihen paikkaan sivulle käskyllä. Kas kumma, koira tuntuu olevan paljon paremmin kuulolla ja hanskassa kuin aikaisemmin. Harjoiteltiin tätä treeneissä ja hieman taisi Blackiella mennä herneet sekaisin sillä se ei suostunut hyppäämään ensimmäistä estettä vaan juoksi riman alta. Tätä se ei kyllä muistaakseni ole koskaan ennen tehnyt ja se teki sen vielä monta kertaa.

Tiistaina käytin Blackien osteopaatilla ja muuten tuntui koira olevan kunnossa paitsi selässä oli yksi lukko. Se saatiin kuitenkin hyvin avattua joten ei siitä sen enempää.

Ohjattuihin treeneihin ei tällä viikolla päästä. Sunnuntaina on kaksi starttia Blackiella ja kaksi Tiituksella. Tuomari on tullut englanninsta asti, saas nähä minkälaisia ratoja on meille suunnitellut.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Sattumia ja tapahtumia

Pitkästä aikaan saan itseni päivityksiä tekemään. Pitäisi kyllä päivitellä useammin, tuskin enään muistan kaikkea mitä on tapahtunut edellisestä päivityksestä.

Olin siis Blackien kanssa Salosen Nooran koulutuksessa. Treenit oli erittäin hyvät ja paljon tuli hyviä neuvoja ja vinkkejä. Parhaiten jäi ehkä mieleen sylkkärin tekemisessä "tee se niinkuin keittäisit puuroa ja rauhallisesti". :)

Vappuna kisattiin 6 starttia Seinäjoella. Alku oli hankala ja painittiin kontaktien kanssa. Tuli lentokeinua, läpijuoksuja ja alastulon yli hyppimisiä. Kun Blackie kuumuu niin sillä rupiaa korvien välissä surraan eikä silloin pahemmin meikäläistä kuunnella. Toisen kisastartin se tekikin juuri sillä meiningillä että "Minä tiedän miten tämä rata menee, sinä et tiedä mistään mitään" eli emme olleet samalla kisakentälläkään. Sunnuntaina sitten onnistuimmekin nappaamaan kaksi 0 voittoa. Ensimmäinen tuli agiradalta mutta sielläkin oli ongelmia kontaktien kanssa. Toinen rata oli hypäri. Siinä meinas hieman jänskättää kepeille meno. Mietin pitkään miten sen tekisin ja sitten päädyin siihen ratkaisuun minkä olisin tehnyt reenitilanteessa. Ei lähellekään täydellinen kepeillemeno mut eipä tullu virhepisteitä. :) Loppu rata sujuikin sitten ihan sujuvasti.

Isot Kiitokset

Sannalle lukaalin lainaamisesta!! On muuten mukava majoittua kodinomaisesti eikä mihinkään kolkkoon hotellihuoneeseen.

Maikalle ketynä olemisesta. Sulokin pääsi kisamatkustelun makuun. :) Siitä se alkaa.

Ketyt Jenni ja Sussu ja Kepot Matias ja Pepo jotka pitivät erittäin hyvää huolta Bobosta koko viikonlopun ajan. Taisivat pitää sen verran hyvää huolta että Bobo olisi ollut valmis jäämään heille.

Torstaina alkaa pyörimään parin viikon tauon jälkeen myös treenit ja sunnuntaina kisataan pari starttia Oulussa. Sitä ennen käväsen lainakoira Tiituksen kanssa epävirallisissa kokeilemassa kuinka ne meidän kemiat kohtaa kisatilanteessa.

Kiitos myös kodinhengettärelle ikkunoiden pesusta ja kaikesta muustakin tietty!! :))))))

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Viikonlopun kuulumisa

Viikonloppu vietettiinkin jälleen kerran agiliidon parissa. Paljon tuli jälleen opittua ohjaustekniikoista, koirasta ja ihan myös omasta itsestään. :) Pitkästä aikaa myös Bobo pääsi käymään hallilla. On se vain niin erillainen kuin mitä Blackie oli silloin alkeita opetellessa. Olin positiivisesti yllättynyt kuinka takaakierto harjoitus onnistui kahdella esteellä tehtynä. Suorat etenemiset ovatkin meille niitä hankalia paikkoja. Bobo kun tykkää kytätä meikäläisen kättä ja juoksee myös liian hyvin esteiden ohi.

Ens viikonloppuna ei kyllä olisi mitään "pakollista" aksatreenaamista kalenterissa. Joten ehkä sitä pitää käydä jossain vaiheessa viikonloppuana Bobon kanssa treenaamassa. Tämän viikonlopun saa Blackie kuitenkin levätä joten treenataan Bobolla ja jos mahdollista, myös eräällä lainakoiralla. Kuka hän on? No, pidetään se vielä salaisuutena. :) Ties jos sais tuon isännän myös mukaan hallille...... Minullako "oma lehmä ojassa"?? Jep, kyllä vain!! ;))

Torstaina päästään vierailevan kouluttajan Noora Salosen koulutukseen. Mukava torstai-ilta siis luvassa? Mutta tällä kertaa.. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.....

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Etelä-suomen kisaturnee

Pitkäperjantain aamuna pakattiin Blackien kanssa jälleen ooppeli, koukattiin Kirsi ja Peppi kyytiin ja lähdettiin kohti Helsinkiä. Edessä olisi neljän päivän reissu joista kaksi olisi kisapäiviä. Helsinkiin saavuttiin hyvissä ajoin, kiitos Lahti-Hki moottoritien ja 120km/h nopeusrajoituksen! :) Käytiin illalla tutustumassa kisapaikkaan, mikä oli kyllä hyvä, sillä siellä oli hieman erillainen meininkin mihinkä oon tottunut.

Lauantai aamuna kisapaikalle ennen puolta kahdeksaa, ettei turhalla kiireellä pilata päivän alkua.Kirsi ja Peppi starttasivat ensiksi, mini luokassa kun kisaavaat. Tekivät todella hienon suorituksen, varsinkin kun kisa oli parin ensimmäinen, 0-rata ja sijoitus 2. Hyvä K&P! :))

Oma olo oli aika luottavainen ennen radalle menoa. Hieman arvellutti kepeille meno, vaikkakin se oli juuri sellaisesta kulmasta mitä on treenattukkin. Päätin (mun käskettiin) olla varmistelematta turhaan ja niinhän se on että koiraan pitää luottaa. Luottamus tuotti tulosta ja kisan tulos oli 0-rata ja sijoitus 1. Tämä nolla oli ns. turha nolla, koska se oli hypäriltä ja se meillä jo oli.

Toisesta radasta ei sen kummempaa että; huonovointisena ei kannata yrittää kisata. Tuloksena Hyl.

Sunnuntai oli onneksi vapaapäivä. Käytiin aamulla Purinalla katsomassa 3-luokkien kisoja, syötiin ja nukuttiin parin tunnin päikkärit. :) Illalla pakattiin auto ja nokka kohti Turkua. Käytiin majoittumassa ja sitten ATT:n hallille katsomaan kisoja ja maanantaista kisapaikkaa.

Huonosti nukutun yön jälkeen aikainen herätys ja hallilla oltiin hieman seitsemän jälkeen.
Kirsi ja Peppi aloittivat kisaamisen vieläkin hienommin kuin lauantaina, sillä nyt tuli 0 voitto!!! On ne vaan älyttömän taitavia!!

Kisarata ei tuntunut kinkkiseltä mutta hieman mietitytti kontaktit, varsinkin Vöyrin kisojen jälkeen. Myöskään oma kunto ei ollut se paras mahdollinen. Turhaan taas huolehdin, varsinkin puomin ja keinun kontaktit hyvät, A:lta pääsi valumaan maahan asti. Ratasuorituksen ajan sain myös piiskata itseäni eteenpäin, sillä lauantainen kuume oli tehnyt tepposet lihaksille ja juoksu tuntui todella raskaalta ja nihkeältä. Maaliin kuitenkin 0-tuloksella ja nousu kakkosiin oli totta. Sijoitus kisasta 1.

Ensimmäiseen kakkosen kisaan olisi myös ollut mahdollista jäädä. Odotusaika olisi vain ollut sen verran pitkä että päätin ottaa lahjakortin vastaan ja jättää ensimmäisen kisan uudessa luokassa odottamaan. Takana oli kuitenkin niin pitkä ja raskas reissu että kotia pääseminen kiinnosti enemmän.

Nyt on reissut joksikin aikaa kyllä tehty. Eiköhän tuo vajaa 3000km reilussa viikossa riitä. :) Blogi vaikenee ainakin hetkeksi , nyt levätään.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Kuulumisa piiiiitkästä aikaa

Edellisestä päivityksestä onkin jo kulunut aikasta kauan. Kiirettä on pitäny ja siksi pitkä tauko.

Aloittakaamme Turun reissusta. Matka oli raskas mutta erittäin antoisa. Perjantaina treenattiin ohjaajan kuntoa ja ketteryyttä, joissa onkin paljon parantamisen varaa. Lauantaina oli ohjelmassa 32 esteen (muistaakseni) ratapätkä. Ensiksi pilkottiin se palasiin, suoritettiin muutama osio ja sitten lähdettiin yrittämään koko rataa. Virheestä jäähylle ja miettimään tekosia. Samalla treenasimme myös mielikuva harjoitusta josta on apua, varsinkin jos radassa on joki kinkkinen kohta, joka ei millään meinaa tallentua korvien välissä olevalle kovalevylle. Sunnuntaina jatkoimme 27 esteen ratareeniä. Taas tuli paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä. Ainoa huono puoli näissä etelän reissuissa on se että ne on niin kaukana. :) Kotona oltiin maanantain puolella klo 01:00.

Seuraava viikonloppu 28-29.3 vietetiin taas agilityn merkeissä Vöyrillä. Lauantaina kaksi agirataa. Suurimman ongelman meille tuotti keinu, joka molemmilla radoilla tehtiinkin lentokeinuna. :( Olin lievästi sanottuna hämmästynyt ja liioiteltuna kerrottuna järkyttynyt kyseisitä suorituksista. Kerran aikaisemmin on lentokeinu kisoissa otettu ja sen jälkeen sitä ei olekkaan tapahtunut kunnes jälleen taas. No sijoitukset oli ekasta kisasta 3. ja toisesta startista 2. Eli ihan tyhjin käsin ei tarvinut kotio lähteä. ;)) Olisin kyllä ennemmin ottanut ne lentokeinuttomat suoritukset kuin palkinnot.... Kiitos KETYN, pääsin illalla ottamaan keinun muutaman kerran. Jonkinlaista haparointia oli havaittavissa.

Sunnuntain radoista ei sitten jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Tuloksena kaksi hylkyä ja syy hylkyihin löytyy kun ohjaaja katsoo peiliin......

Lauantaina 4.4 lähdetiinkin sitten kohti Utsjokea. Tiedossa rentoutusta, ulkoilua, moottorikelkkailua, nukkumista ja koirille vielä poronluita. Tämä olikin Bobon ensimmäinen kerta pohjoisessa. Matka meni yllättävän hyvin vaikka Blackie joutuikin matkustamaan takapenkillä. Ehkä ne muutamat reissut häkissä ovat tuottaneet tulosta, sillä nyt maltetiin mennä maate jo ensimmäisen 30km matkanteon jälkeen. Aikaisemminhan on matka tehty takapenkillä seisten ja läähättäen ja viimeistään 50km ennen Utsjokea on luovutettu ja laitettu maate. Bobo matkusti takaosassa kuin vanha tekijä. Välillä se nousi seisomaan ja kurkki meitä niskatukien välistä ja pisti taas maate :) Utsjoelle se kotiutu välittömästi, varsinkin kun sai heti poronluun jyrsittäväksi.


Tiistaina noustiiin kävellen tunturiin ja käytiin tunturijärven rannalla olevalla kodalla paistamassa makkarat. Koirat sai kisuta vapaana keskenään. Hieman kyllä jännitti miten käy jos Bobo saa hajun poroista. Lähteekö jätkä niiden perään ja jos lähtee, tuleeko takaisin? Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Kotimatka alas tunturista sujui sutjakammin kuin ylös meno. Reittivalinnasta johtuen jouduin välillä ottamaan Blackien syliin ja sitten laskettiinkin persmäkeä alas. :)) Bobo oli ihmeisään; WTF tuo emäntä oikeen touhuaa??? Mukavaa oli, kiitos retken järjestäjälle. :)

Kiitokset Wings-illasta myös E&J:lle! Ehkäpä joskus päästän myös haamukirjoittajat vauhtiin tällä palstalla. ;)

Yritän lisäillä kuvia sivuille kunhan saan se kamerasta siirrettyä koneelle ja jos osaan sen lisäilyn tehdä.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Alkuviikon kuulumisia

Menneelle viikonlopulle oli suunniteltu vaikka minkälaista ohjelmaa, josta oikeastaan mikään ei toteutunut. Syynä siihen oli perjantaina päivällä iskenyt mojova päänsärky, joka helpotti vasta lauantaina iltapäivällä. Sunnuntai päivä meni oikeastaan kokonaan siivoskellessa. Pikainen pyrähdys piti Bobon kanssa hallille tehdä, kun tuntui että se repiää liitoksistaan. Se auttoikin ja loppuilta vietettiin rauhallisissa merkeissä.

Tänään oli Bobon treenipäivä ja ei voi muuta sanua ku TURHAUTTAVAAAAAAA!!!! Blackie on oppinut oikeastaan kaikki agilityyn liittyvät asiat todella kivuttomasti ja nyt taitaa tämä nuorimmainen kappale olla sellainen joka TODELLAKIN tulee teettämään työtä. Radalla etenemisestä ei meinaa tulla oikein mitään kun se kyttää koko ajan mun jalkoja ja louskuttelee leukoja mun pohkeitten takana. Kiinni se ei tohi käydä (ainakaan vielä) mutta kovasti se näyttää pienestä (tai jopa suuremmastakin) näykkäisystä haaveilevan. Ei muuta kun ruvetaan treenaamaan etenemistä niin että palkka odottaa edessäpäin. Jos se vaikka siitä sitten rupeis hoksaamaan että mistä tässä lajissa OIKEASTI on kysymys. Ehdotin jo kyllä paremmallekin puoliskolle jos hän vois ruveta Bobon kartturiksi. Niillä kun vois synkata paljon paremmin. Ei ainakaan vielä suostunu.....


Viikonlopuksi matkataankin sitten Turkkuseen aksaamaan koko viikonlopuksi. Blackiella tiedossa siis A-luokan reissu. Viikonloppu ilman Bobon häirintää ja täynnä agilityä!!
:))

torstai 12. maaliskuuta 2009

Torstain treenaukset

Blackien viikkotreenit. Oli valssia, persjättöä ja takaaleikkausta. Ei ole helppoa, kun ensiksi pitää juosta lujaa, varmistaa koiran meno renkaalle (pieni työntö auttaa), tehdä persjättö ja samalla kun olet saanut avoihisi perille sen käskyn persjätöstä, pitäisi olla jo tekemässä valssia!! Aikasta paljon muistettavaa ja tehtävää. No saatiin se kuitenkin onnistumaan. Kyllä se taitaa jonkin verran auttaa tuo kuntosalilla käyminen. Mutta niin hyvä ei kunto ole etteikö kuntoilua tarvitsisi vielä jatkaa. :))

Bobo oli työpäivän aikana tullut siihen tulokseen että kämppä vaatii uutta sisustusta. Eikun tuumasta toimeen ja matot uutteen järjestykseen. No onneksi tämä kerta painoittui vain tähän mattojen järjestyksen vaihtoon, eikä oltu ruvettu vaihteleen isompien kalusteiden paikkoja. Voin vain kuvitella Blackien ilmeet kun Bobo rupeaa duunaileen omiansa. Blackie varmaan seisoo sohvalla ja haukkuu. Jos siitä haukkumisesta jotain ymmärtäis, niin luultavasti se sanoo " sä jätkä kerjäät ikävyyksiä ja tuut saamaan niiiiin selekään kun NE tulee kotia"
Jos se osais, se luultavasti myös soittais mulle töihin ja kertois "tiiäkkö mitä Bobo tekee". Satavarmasti, se kärtsäis Bobon aina kun se vain ois mahollista. :))

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Bobo oli sitten järjestänyt itselleen touhua meidän työpäivän ajaksi. Onneksi on kuitenkin sen verran fiksu poika että oli sivistänyt itseään lukemalla karttakirjaa. Karttakirja oli kylläkin saanut samalla uuden ulkoasun. Heräsi kyllä epäilys, suunnitteleekohan se muuttoa takaisin kotia...?

Illalla käytiin Bobon kanssa ohjatuissa treeneissä. Teemana tänään oli takaleikkaus ja pimeä putkikulma. Takaleikkausrata sujui ensimmäisellä kerralla täydellisesti mutta tietenkin ohjaajan piti saada kokeilla sitä uudestaan ja eihän se tietenkään enään silloin mennyt yhtä hyvin. Ahneella on.... juu nou!! Pimeä putkikulma onnistui ensimmäisellä kerralla myös täydellisesti, mutta seuraava kerta tökkikin sitten jälleen. Eli osataanko me kaikki vain aina yhden kerran ja se on aina se ensimmäinen kerta? :))

Sain tänään myös tarjouksen uudesta shelttipennusta. :) Nyt pitää kuitenkin valitettavasti kieltäytyä tästä äärimmäisen houkuttelevasta tarjouksesta. Eiköhän nämä kaksi jo pidä meikäläistä tarpeeksi liikkeellä. Mietitään sitä kolmatta sitten joskus tulevaisuudessa: kuuden... tai viiden.... tai neljän... tai no jokusen vuoden päästä. Sillä uusi pentuhan tarkoittaisi myös sitä että eräs saisi silloin uuden moottorikelkan! ;))
Työpäivän jälkeen kotona odotti taas muutama mukava ylläri By Bobo. Oli löytänyt lehtikorista vanhan karttakirjan, sellaisen jota ala-/yläasteella käytettiin. Sitä oli sitten jonkin verran modifoitu uusiksi. Epäilin kyllä että taitaa poika miettiä kotia palaamista. ;) Myös muutama mukava oksennus kasakin löytyi, ja mistäpäs muualta kuin matolta tietenkin. Illalla käytiin Bobon kanssa agility treeneissä. Treenien teema oli takaaleikkaus ja pimeä putkikulma. Ensimmäinen takaleikkaus treeni onnistuikin täydellisesti. Toinen suoritus menikin sitten jo huonommin kun Bobo oli hiffannut missä palkka on. No, saatiin se kuitenkin onnistumaan.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Blogi avattu

Kun kaikki muutkin pitävät nykyään blogia, niin pitäähän sitä meikäläisenkin kokeilla. :)
Se kyllä voikin olla että tämä on erittäin lyhyt ikäinen blogi tai sitten jään tähän totaalisesti koukkuun.
No, aika näyttää kuinka käy....