sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Päivitys tauko loppui ny!

Hilijasta on ollut, siis kirjoittelu puolella. Pikainen päivitys vuoden 2010 lopun tekemisiin.

Kisailtiin vaihtelevalla menestyksellä Oulussa, Torniossa, Haukiputtaalla, Kajaanissa ja Seinäjoella. Piti käydä ihan koiranetissä lunttaamassa että missä sitä on tullut käytyä.... :)

Se mitä noista kisoista nyt eniten mieleen jäi oli se että koira toimii hyvin ja ohjaaja saisi olla vielä huolellisempi ohjauksessa. Syksyllä ruvettiin opettelemaan uusia ohjaus tekniikoita ts. vanhoja tekniikoita uudella tyylillä ja on tuonut omat haasteensa syksyn tekemisiin ja hakemista on kyllä vieläkin. Varsinkin se rytmitys tuottaa hankaluutta. Tekeekö sen missä kohin, yleensä tietenkin liian aikaisin tai myöhään. :D

Kävin myös Leinosen Janitan radanlukuluennolla sekä päästiin myös käytännössä Janitan oppiin. Oli kyllä todella mukava ja antoisa viikonloppu.

Vuoden viimeisten treenien jälkeen aloitti Blackie kuukauden pituisen tauon. Onneksi sain Bobon kanssa käydä suurimpia treeni-intoja purkamassa. Täytyy kyllä myöntää että ihan hyvää teki ohjaajallekin tuollainen kunnon tauko.

Alkusyksystä siirtyi Bobo isännän ohjaukseen ja he aloittivat yhteisten kuvioiden treenaamisen Active Dog:in valmennusryhmässä. Koko loppuvuoden tekivätkin hyvää työtä ja edistyivät todella paljon lyhyessä ajassa. Valitettavasti isännän aika ei kyseiselle harrastuksella tällä hetkellä riitä joten eikun lainaohjaajaa hankkimaan. Kilautus kaverille (tai oikeastaan tekstari) ja se oli siinä. :))

Erinomainen lainaohjaaja Bobolle hankittu. :D

Vuosi 2011

Tauko päättyi ja saatiin aloittaa treenaaminen. :)) Hieman tuntui kuviot olevan hakusessa mutta se kait on ihan normaalia.

Eilen 19.2 päättyi myös kisa tauko oman seuran järjestämissä kisoissa.

Tulossaldo oli 10vp, ja 2xhyl.

Tyytyväinen olin kuitenkin moneen asiaan ja kun mietitään mitä noiden tulosten takaa löytyy voi emäntä kävellä peilin eteen ja miettiä hiukan tekemisiään. ;) Mutta toistan itseäni, moni asia meni kuitenkin hyvin.

Bobo on treenannut alkuvuoden uuden ohjaajansa kanssa ja hyvin on mennyt. :D

Tiedossa jälleen treeniä, treeniä ja treeniä. Seuraavan kerran kisataankin sitten kuukauden päästä Kuopiossa. Jos en sitten innostu lähtemään eteläsuomeen saakka kisaamaan. :)