maanantai 20. huhtikuuta 2009

Viikonlopun kuulumisa

Viikonloppu vietettiinkin jälleen kerran agiliidon parissa. Paljon tuli jälleen opittua ohjaustekniikoista, koirasta ja ihan myös omasta itsestään. :) Pitkästä aikaa myös Bobo pääsi käymään hallilla. On se vain niin erillainen kuin mitä Blackie oli silloin alkeita opetellessa. Olin positiivisesti yllättynyt kuinka takaakierto harjoitus onnistui kahdella esteellä tehtynä. Suorat etenemiset ovatkin meille niitä hankalia paikkoja. Bobo kun tykkää kytätä meikäläisen kättä ja juoksee myös liian hyvin esteiden ohi.

Ens viikonloppuna ei kyllä olisi mitään "pakollista" aksatreenaamista kalenterissa. Joten ehkä sitä pitää käydä jossain vaiheessa viikonloppuana Bobon kanssa treenaamassa. Tämän viikonlopun saa Blackie kuitenkin levätä joten treenataan Bobolla ja jos mahdollista, myös eräällä lainakoiralla. Kuka hän on? No, pidetään se vielä salaisuutena. :) Ties jos sais tuon isännän myös mukaan hallille...... Minullako "oma lehmä ojassa"?? Jep, kyllä vain!! ;))

Torstaina päästään vierailevan kouluttajan Noora Salosen koulutukseen. Mukava torstai-ilta siis luvassa? Mutta tällä kertaa.. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.....

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Etelä-suomen kisaturnee

Pitkäperjantain aamuna pakattiin Blackien kanssa jälleen ooppeli, koukattiin Kirsi ja Peppi kyytiin ja lähdettiin kohti Helsinkiä. Edessä olisi neljän päivän reissu joista kaksi olisi kisapäiviä. Helsinkiin saavuttiin hyvissä ajoin, kiitos Lahti-Hki moottoritien ja 120km/h nopeusrajoituksen! :) Käytiin illalla tutustumassa kisapaikkaan, mikä oli kyllä hyvä, sillä siellä oli hieman erillainen meininkin mihinkä oon tottunut.

Lauantai aamuna kisapaikalle ennen puolta kahdeksaa, ettei turhalla kiireellä pilata päivän alkua.Kirsi ja Peppi starttasivat ensiksi, mini luokassa kun kisaavaat. Tekivät todella hienon suorituksen, varsinkin kun kisa oli parin ensimmäinen, 0-rata ja sijoitus 2. Hyvä K&P! :))

Oma olo oli aika luottavainen ennen radalle menoa. Hieman arvellutti kepeille meno, vaikkakin se oli juuri sellaisesta kulmasta mitä on treenattukkin. Päätin (mun käskettiin) olla varmistelematta turhaan ja niinhän se on että koiraan pitää luottaa. Luottamus tuotti tulosta ja kisan tulos oli 0-rata ja sijoitus 1. Tämä nolla oli ns. turha nolla, koska se oli hypäriltä ja se meillä jo oli.

Toisesta radasta ei sen kummempaa että; huonovointisena ei kannata yrittää kisata. Tuloksena Hyl.

Sunnuntai oli onneksi vapaapäivä. Käytiin aamulla Purinalla katsomassa 3-luokkien kisoja, syötiin ja nukuttiin parin tunnin päikkärit. :) Illalla pakattiin auto ja nokka kohti Turkua. Käytiin majoittumassa ja sitten ATT:n hallille katsomaan kisoja ja maanantaista kisapaikkaa.

Huonosti nukutun yön jälkeen aikainen herätys ja hallilla oltiin hieman seitsemän jälkeen.
Kirsi ja Peppi aloittivat kisaamisen vieläkin hienommin kuin lauantaina, sillä nyt tuli 0 voitto!!! On ne vaan älyttömän taitavia!!

Kisarata ei tuntunut kinkkiseltä mutta hieman mietitytti kontaktit, varsinkin Vöyrin kisojen jälkeen. Myöskään oma kunto ei ollut se paras mahdollinen. Turhaan taas huolehdin, varsinkin puomin ja keinun kontaktit hyvät, A:lta pääsi valumaan maahan asti. Ratasuorituksen ajan sain myös piiskata itseäni eteenpäin, sillä lauantainen kuume oli tehnyt tepposet lihaksille ja juoksu tuntui todella raskaalta ja nihkeältä. Maaliin kuitenkin 0-tuloksella ja nousu kakkosiin oli totta. Sijoitus kisasta 1.

Ensimmäiseen kakkosen kisaan olisi myös ollut mahdollista jäädä. Odotusaika olisi vain ollut sen verran pitkä että päätin ottaa lahjakortin vastaan ja jättää ensimmäisen kisan uudessa luokassa odottamaan. Takana oli kuitenkin niin pitkä ja raskas reissu että kotia pääseminen kiinnosti enemmän.

Nyt on reissut joksikin aikaa kyllä tehty. Eiköhän tuo vajaa 3000km reilussa viikossa riitä. :) Blogi vaikenee ainakin hetkeksi , nyt levätään.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Kuulumisa piiiiitkästä aikaa

Edellisestä päivityksestä onkin jo kulunut aikasta kauan. Kiirettä on pitäny ja siksi pitkä tauko.

Aloittakaamme Turun reissusta. Matka oli raskas mutta erittäin antoisa. Perjantaina treenattiin ohjaajan kuntoa ja ketteryyttä, joissa onkin paljon parantamisen varaa. Lauantaina oli ohjelmassa 32 esteen (muistaakseni) ratapätkä. Ensiksi pilkottiin se palasiin, suoritettiin muutama osio ja sitten lähdettiin yrittämään koko rataa. Virheestä jäähylle ja miettimään tekosia. Samalla treenasimme myös mielikuva harjoitusta josta on apua, varsinkin jos radassa on joki kinkkinen kohta, joka ei millään meinaa tallentua korvien välissä olevalle kovalevylle. Sunnuntaina jatkoimme 27 esteen ratareeniä. Taas tuli paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä. Ainoa huono puoli näissä etelän reissuissa on se että ne on niin kaukana. :) Kotona oltiin maanantain puolella klo 01:00.

Seuraava viikonloppu 28-29.3 vietetiin taas agilityn merkeissä Vöyrillä. Lauantaina kaksi agirataa. Suurimman ongelman meille tuotti keinu, joka molemmilla radoilla tehtiinkin lentokeinuna. :( Olin lievästi sanottuna hämmästynyt ja liioiteltuna kerrottuna järkyttynyt kyseisitä suorituksista. Kerran aikaisemmin on lentokeinu kisoissa otettu ja sen jälkeen sitä ei olekkaan tapahtunut kunnes jälleen taas. No sijoitukset oli ekasta kisasta 3. ja toisesta startista 2. Eli ihan tyhjin käsin ei tarvinut kotio lähteä. ;)) Olisin kyllä ennemmin ottanut ne lentokeinuttomat suoritukset kuin palkinnot.... Kiitos KETYN, pääsin illalla ottamaan keinun muutaman kerran. Jonkinlaista haparointia oli havaittavissa.

Sunnuntain radoista ei sitten jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Tuloksena kaksi hylkyä ja syy hylkyihin löytyy kun ohjaaja katsoo peiliin......

Lauantaina 4.4 lähdetiinkin sitten kohti Utsjokea. Tiedossa rentoutusta, ulkoilua, moottorikelkkailua, nukkumista ja koirille vielä poronluita. Tämä olikin Bobon ensimmäinen kerta pohjoisessa. Matka meni yllättävän hyvin vaikka Blackie joutuikin matkustamaan takapenkillä. Ehkä ne muutamat reissut häkissä ovat tuottaneet tulosta, sillä nyt maltetiin mennä maate jo ensimmäisen 30km matkanteon jälkeen. Aikaisemminhan on matka tehty takapenkillä seisten ja läähättäen ja viimeistään 50km ennen Utsjokea on luovutettu ja laitettu maate. Bobo matkusti takaosassa kuin vanha tekijä. Välillä se nousi seisomaan ja kurkki meitä niskatukien välistä ja pisti taas maate :) Utsjoelle se kotiutu välittömästi, varsinkin kun sai heti poronluun jyrsittäväksi.


Tiistaina noustiiin kävellen tunturiin ja käytiin tunturijärven rannalla olevalla kodalla paistamassa makkarat. Koirat sai kisuta vapaana keskenään. Hieman kyllä jännitti miten käy jos Bobo saa hajun poroista. Lähteekö jätkä niiden perään ja jos lähtee, tuleeko takaisin? Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Kotimatka alas tunturista sujui sutjakammin kuin ylös meno. Reittivalinnasta johtuen jouduin välillä ottamaan Blackien syliin ja sitten laskettiinkin persmäkeä alas. :)) Bobo oli ihmeisään; WTF tuo emäntä oikeen touhuaa??? Mukavaa oli, kiitos retken järjestäjälle. :)

Kiitokset Wings-illasta myös E&J:lle! Ehkäpä joskus päästän myös haamukirjoittajat vauhtiin tällä palstalla. ;)

Yritän lisäillä kuvia sivuille kunhan saan se kamerasta siirrettyä koneelle ja jos osaan sen lisäilyn tehdä.