sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kisaraporttia sieltä täältä

Toukokuu on tiivis kisakuukausi. Tuleekohan missään muussa kuussa näin paljon kisattua. Kesäkuun alusta kisat taas vähenee, heinäkuukin on aika hiljaista aikaa kunnes taas elo- ja syyskuu kisataan tiiviisti. Sitten alkaakin taas se hiljaisempi jakso.

Edellisen päivityksen jälkeen on kisattu Okk:lla jossa tuomarina jälleen Anne Savioja sekä Eeva-Liisa Pohjanen. Lauantaina starttasin kaksi rataa Bobolla, molemmilta tuloksena hyl. Bobo kulkee hyvin mutta kun estehakuisuutta ei kauhiasti ole tuo se omat hankaluutensa radalla työskentelyyn. Varsinkin kun kartturi ei kerkiä jokaista estettä erikseen ohjaamaan. Elämää helpottaisi kun saisi esteimun paremmaksi. :)

Blackiella lauantaina kaksi starttia. Eka radalta 0-voitto ja toiselta radalta 5vp. Tein hypylle sylivekin jonka jälkeinen hyppy taisi tulla nopeasti koiran nenän eteen koska Blackie törmäsi kirsulla rimaan joka tietenkin tippui. Loppu rata meni hyvin mitä nyt piti välillä pysähdellä aivastelemaan. :)

Sunnuntaina kaksi rataa Blackiella. Agiradalta 0 sij. 2 heti Pasin ja Vipun jälkeen. Hypäriltä hyl, persjättö ei ihan osunu kohalleen, mutta minä kyllä osuin sitten hypyn siivekkeeseen. Onneksi ei käynyt sen pahemmin mitä nyt polveen hieman sattui. Muuten oli kyllä hyvä rata.

Ekstrana starttasin sunnuntaina vielä kaksi starttia Tuulikin Panu-pantterin kanssa. Panu on todella nopea sheltti joka kisaa medi 2 luokassa. Tuulikki ehdotti minulle Panun kanssa kisaamista ja tällaista yllytyshullua ei tarvi kauhiasti ympäri puhua. ;) Molemmilta radoilta saatiin tulokset, eli hienoa tulosta tehtiin sen pohjalta että perjantaina käytiin Panun kanssa ensimmäistä kertaa treenaamassa.

Viikonlopun radat oli mukavan vauhdikkaita ja haasteeellisia.

Äitienpäivän 13.5 klo soi 02:45. Pikaisesti vaatteet päälle tavarat ja Blackie autoon. Matkalla Kirsi, Peppi ja Jippu kyytiin ja nokka kohti Jyväskylää.

Jyskylässä kisattiin kaksi starttia. Eka radalta hyl kun oma rytmitys kepeille mentäessä sekosi täysin ja koira suoritti väärän esteen. Seuraavalle radalle asenteella ja tuloksena 0 sij 4.

Kisojen jälkeen matka jatkui Turkuun jossa yövyttiin uudistetussa Scandic Juliassa. Tiedoksi sinne majoitusta suunnitteleville, perushuoneissa ei ole minibaaria eli jos tarvitte kylmää säilytystilaa niin sitä ei huoneesta löydy. Muuten kyllä siisti ja rauhallinen hotelli hyvällä sijainnilla.

Maanantai aamuna pitkä rauhallinen hotelliaamiainen jonka jälkeen koirat hoitoon Piiralle. Blackiella lukko lantiossa sekä etuosa jumissa. Olisiko ulkokentille siirtyminen kera ulkokisojen tehnyt etuosan tiukaksi.

Hyvissä ajoin päästiin kotimatkalle ja kotona oltiin noin 23:15.

Eilen käytiin kisaamassa Iisalmessa jossa tuomarina uusi tuttavuus Sami Topra. Radoilla oli haastetta ja osittain normaalia pidemmät estevälit mitä yleensä. Mukavat radat kuitenkin. Hieman oli hankalaa menoa kun ohjaaja ei päässyt liikkumaan kunnolla. Jalat on sen verran juntturassa että juokseminen ei onnistunut huonostikaan. Meinasin jättää viimeisen radan väliin mutta päätinkin sitten mennä etsimään sieltä sen kunnon "perkele" asenteen. Löytyihän se sieltä kun vain oli tarpeeksi jämäkkänä mutta olihan se meno tuskaista. Viimeiseltä radalta päivän ainoa tulos joka oli 0 ja sillä sijoituttiin 2.

Iisalmen kenttä sijaitsee ehkä suomen hienoimmalla paikalla....


Hyvä kenttä hyvillä lenkkeily mahdollisuuksilla. Vielä kun kelit suosivat niin mikäs siinä oli lauantai päivää vietellessä.

Tänään kävin aamusta treenaamassa Bobon kanssa putkelle irtoamista ja erillaisia keppikulmia. Hyvin meni ja se haki vaikeitakin avokulmia hienosti. Tähän voisi kyllä sanoa että "kyllä se treeneissä osaa" Hieno poika se on ja treeniä vain niin eiköhän nuokin rupea sujumaan myös kisoissa.  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti