perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kajjaaania ja Kokkolaa

Sunnuntaina 29.5 klo 5:30 oli treffit Pirkon, Nucan, Kirsin ja Pepin kanssa Oulun puolella. Suunnaksi otimme Kajaanin jossa ohjelmassa 3starttia Kari Jalosen tuomaroimana. Ensimmäisellä radalla päänvaivaa aiheutti puomin alla oleva putki. Eli toiselta puolelta piti saada koira putkeen ja toiselle puolelle se piti keritä ohjaamaan keinulle. Mikään vaihtoehto ei tuntunut hyvältä ja päätin sitten pomppia puomin alastulon yli ja juosta vastaanottamaan koiraa keinulle.

No rata lähti hyvin liikkeelle, puomin jälkeiselle hypylle takaakierto-niisto josta koira kepeille ja takaleikkauksella puolen vaihto. Leijeröin kepit putken takaa ja rata eteni jouhevasti. Haastavaa putkea ennen olevan hypyn rima tippui ja sen jälkeiseltä putkelta Blackie kääntyikin väärään suuntaan ja loput kolme estettä mentiin pienellä säätämisellä. Onneksi Juha oli kuvannut radan ja mitäs sieltä paljastuikaan. Keppien leijeröinti ei ollutkaan onnistunut vaan Blackie tuli kepeiltä pois liian aikaisin. Pudonneen riman päällä huusin tänne, samoin kun koira meni putkeen huutelin sen perään... Eli jälleen kerran tuli todistettua: SUU KIINNI JA OHJAA!!! :D

Toinen ja kolmas rata jäikin sitten menemättä kun edellisenä päivänä leikattu verikynsi rupesi vuotamaan. Katseltiin sitten muitten menoa ja neuvottiin muita.... ;)

Blackie sai ottaa sitten muutaman päivän rauhallisemmin jotta kynsi paranisi ja päästäisiin kokkolaan kisaamaan. Bobon kanssa kävin muutaman kerran hallilla värkkäämässä ja kokeilin sellaista viiden esteen rataa ja onhan se hankalaa ja varsinkin erillaista ohjausta mitä Blackien kanssa. Mutta hienosti se kulkee. :D

Torstai aamun startattiin sitten kahdestaan Blackien kanssa kohti kokkolaa. Siellä luvassa kaksi rataa Anne Saviojan tuomaroimana ja tietty sukulointia. Eka radalta 0-voitto ja toiselta hylly. Hylly tuli samalta kohdalta kuin aika monelta muultakin.
Niimpä tuomari piti vielä vapaaehtoisen rataantutustumisen tuomarin kanssa ennen seuraavien luokkien alkua. Anne kertoi miten missäkin kohdassa olisi pitänyt ohjata. :D Oli mukava käydä kuuntelemassa tuomarin aatoksia. Kokkolassa oli ihan uusi kenttä joka oli vielä aika pehmeä ja ainakin se osaltaan aiheutti tälle ohjaajalle sellaisia "en kyllä kerkiä tuonne" tuntemuksia ja ohjausvalinnat oli sitten myös sen mukaisia. Muuten oli toisellakin radalla se hyvä tekemisen meininki mukana. Ainoa miinus oikeastaan oli kielto keinulta. Näitähän meille on nyt tullut reilun kuukauden aikana useampikin. Jotain pitäis ruveta tekemään..... :/

Nyt reenaillaan keinua ja jotakin pikku juttuja ennen SM kisoja. Yhdet joukkuetreenit on myös luvassa ja melkein samalla joukkueella lähdetään Lahteen kuin millä oltiin viime vuonna Vantaalla. :D