tiistai 11. toukokuuta 2010

Bobo 2v.


Vappupäivänä 1.5.2010 vietettiin Bobon 2v synttäreitä! <3 Tällaisesta pienestä pojasta kasvoi iso ja itsepäinen jätkä.

Kevät pakettin!

Päivittäminen on ollut todellakin surkealla mallilla, joten nyt olisi sitten hieman enemmän tekstiä tulossa....

Helmikuussa käytiin kisaamassa ATT:n kisoissa. Sieltä ei jäänyt käteen sitten yhtään mitään muuta kuin koira joka alittaa hyppyjä! :( Eli vanha vaiva palasi takaisin. Onneksi sain reissussa myös analyysin siihen miksi se näin tekee joten tiedämpä nyt mitä treenata. Mutta tätä ongelmaa tuskin lopullisesti saadaan pois tai ainakaan siihen ettei se koskaan toistu, ei pysty luottamaan. Eli jännitystä riittää aina lähtöjen aikana. ;)

Maaliskuussa ei kisattu vaan treenattiin ja treenattiin. Osallistuimme myös Jaakko Suoknuutin koulutukseen ja jälleen kerran se oli todella antoisaa. Saimme tehtyä jopa pitkän ratapätkän (olisko ollu jotain reilu 30 estettä???) nollana läpi. Koirahan kyllä osaa mutta emännästä ei sitten olekaan takeita.... ;)

Huhtikuussa ja pääsiäisenä lähdettiin jo perinteiselle (toinen kerta peräkkäin :))) pääsiäisturneelle Helsinkiin. Poikkeuksena viimevuotiseen, kisattiin koko viikonloppu Purinalla.

Perjantaina tuomareina oli Anne Viitanen Johanna Wuthrich. Päivän kahdelta ensimmäiseltä radalta oli tuloksena hyl, ja kuten tavallista nämä saa laittaa täysin ohjaajan piikkiin. Asenna oli liian löysä, ei tekemisen meininkiä ollenkaan. Päivän kolmannella radalla (tuomarina J.W) tuli sitten onnistuminen ja sijoitus oli 13/
53 Nyt oli asennetta!! :)

Lauantai meni sitten lepäillessä ja päivälenkillä käytiin tutustumassa Seurasaareen.

Sunnuntaina oli tiedossa jälleen 3 starttia ja kaikilla radoilla tuomarina Esa Muotka. Tulossaldo oli samanlainen kuin perjantainakin. Kahdelta ensimmäiseltä hyl ja kolmannelta 0 sij. 8/49 Parhainta tässä päivässä oli kuitenkin se että asennetta oli heti ensimmäiseltä radalta alkaen. Pienet ohjausvirheet kiirehtimisen seurauksena kostautuivat mutta muuten meno oli todella mukavaa ja Blackie oli hyvin kuulolla. Kisojen jälkeen lähdettin ajamaan kotia kohti ja hieman kirpaisi kun navigaattori kertoi että kotia on vajaa 700km. :/ Koko kotimatka oli sumuinen ja varsinkin Jyväskylän tälläpuolen ajaminen oli todella hidasta. Pulkkilan ABC:lle oli pakko pysähtyä ja ottaa pienet torkut että jaksetaan kotia asti. Kotona oltiin sunnuntai aamuna 5:30.

Parisen viikkoa saatiin olla kotosalla ja sitten kutsuivatkin taas eteläsuomen kisat. Tällä kertaa kohteena Riihimäki. Startteja kolme kappaletta ja tuomarina Esa Muotka. Heti ekalle radalle sain asenteen kohdalleen ja se näkyi myös tuloksissa. 0-tulos sij. 6/55. Seuraavat radat menivätkin hyllyiksi ja varsinkin viimeisellä radalla olin todella väsynyt. Jäsenissä painoi edellisen päivän työpäivä, pitkämatka, hotelliyö ja pitkäpäivä kisapaikalla. Ei parhaimmat mahdolliset edellytykset hyvälle kisapäivälle mutta..... elämä on. :)

Toukokuussa ollaan käyty jo kisaamassa Vappupäivänä Seinäjoella. Sieltä karttui mukaan.... kokemusta. :) Tuomarin hommia hoitivat Kari Jalonen ja Rauno Virta. Eka rata oli hyvää menoa heti alusta lähtien mutta keppien sisäänmenossa tuli kämmi. Tuon jälkeen vedinkin koko radan turhia varmistelematta ja meno oli mukavaa ja virheetöntä. Tuloksena siis 5vp. Sij. 7/25.

Hyppyrata tuntui jo tutustumisessa hankalalta eikä siitä sitten kyllä jäänyt mitään kerrottavaa. Pakka hajos täysin ja maaliin tultiin sitten omia reittejä. :)

Päivän toinen agilityrata meni myös hyllyksi mutta siellä oli sentään jotain hyviä elemettejä. Meidän turmioksi koitui puomille meno jossa oli putkensuuta tyrkyllä ja tuomarikin seisoi aika lähellä ja sitä piti sitten ruveta hieman väistelemään. Toivottavasti tästä ei väistelystä ei tule tapaa.

Viime viikonloppuna 8-9.5 meillä olikin sitten kotikisat. Olihan se hienoa kun sai nukkua omassa kotona ja kisapaikalle pääsi reilussa 10 minuutissa. :))

Viikonlopun tuomarina molempina päivinä uurasti Jarmo Jämsä. Lauantain eka rata oli agirata jossa oma asenne oli taas liian pehmeä. Tarkkuutta ohjauksissa olisi voinut myös olla hieman enemmän. Tuloksena hyl. Toiselle radalle sain kasattua asennetta ja vaikka rataantutustumisessa jo arvoin muutamassa kohdassa että kuinka sinne kerkiän niin kyllähän sitä kerkiää kun juoksee. :D Tuloksena 5vp riman pudottua sij. 5/17.

Sunnuntaina oli ohjelmassa kaksi agirataa. Rataantutustumisessa tuli fiilis että tästä selvitään kunhan vain keskitytään kunnolla ohjaamiseen. Kunnon keskittyminen ja asenne tuottivat 0-tuloksen sij2./15

Ennen toista rataa alkoivat hiipiä mieleen ajatukset mahdollisesta tuplanollasta joka meiltä puuttui vaadittavista kesän arvokisatuloksista. Nakkelin ne ajatuksen pois ja kovistelin itseäni että este ja ohjaus kerraallaan. Rataantutustumisessa suurinta mietintää aiheutti keppien avokulma. Teenkö varmistelevan valsiin joka voi kuitenkin epäonnistua vai annanko koiran itse hakea kepit. Ajattelin että enemmän harmittaa jälkikäteen jos sössin kepeille menon valsilla kuin sitten toisella vaihtoehdolla. Joten rohkea rokan syö! Kepeille meno onnistui ja kaikki muukin, mitä nyt viimeisen valssin jouduin korvaamaan poispäinkäännöllä kun en sitten kerennyt sinne minne ensiksi oli tarkoitus. Maalin kun tultiin en ollut varma oli tulos 0 vai oliko matkan varrella sattunut jotain mitä en ollut huomannut. Tulos piti käydä tulostaululta varmistamassa ja nollahan se oli!! :))))))))))) Sij. 1/14 Eli tuplanolla ja arvokisanollat kasassa sekä ensimmäinen agilityserti. Ei huono päivä ollenkaan. :D

Seuraavat kisat onkin sitten Kuopiossa 16.5 ja myös Okk: kisoihin on ilmo pistetty menemään.

Bobon kans on treenailtu pääasiassa kerran viikossa ja luultavasti nyt kun saatiin arvokisanollat Blackielle kasaan, siirtyy myös Bobon kisauran aloitus loppukesälle tai alku syksyyn. Kontaktien kanssa on vielä tekemistä ja jonkin verran tulee myös rimoja alas. Hierojalle on aika varattu saas nyt sitten nähä koska sinne päästään. Bobo kävi pääsiäisenä A-luokan reissussa pohjoisessa. Siellä oli tarjolla pitkiä lenkkejä tunturissa, paljon rapsutuksia ja kunnon ruokaa eikä mitään pulamuonaa (apppiukon mielestä nappularuoka on pulamuonaa ;))) Luita oli niin paljon kun niitä vain jaksoi kaluta ja olipa niitä piilotettu myös ympäri pihaa, joten pihalla olokin oli pelkkää luxusta. Bobo osaa nyt sitten avata myös ulko-oven. :( Ovi ei ollut takalukossa ja se oli vain kahvaa painamalla saanut sen auki ja niin olivat molemmat koirat seisseet keskellä aika vilkas liikenteistä tietä. Ei sen kyllä näin "fiksu" tarttis olla.... Onneksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä ja kunnon opetuksella.

Palaillaan taas jossain vaiheessa, toivottavasti ennen syksyä!